Palvelusihteeristä palveluneuvoja (07.05.2010)Päivän ensimmäinen asiakas tuli ostamaan henkilökunnan ruokalippuja, onneksi on tuo kassapääte, että pankkikorttimaksutkin käyvät. Välillä opastin tulijoita löytämään oikeaan kokoushuoneeseen. Seuraava asiakas etsi rakennusvalvontaa, joka ennen oli tässä talossa, mutta enää mikään ei ole niin kuin ennen. Puhelin soi, neuvoin keneen pitää ottaa yhteyttä, kun haluaa kaataa tontiltaan puun. Näin työpäivä etenee vaihtelevasti yhteispalvelupisteessä. Kun uusi Kouvolan kaupunki aloitti toimintansa 1.1.2009, avattiin kaupunkiin kuusi yhteispalvelupistettä, joiden avulla haluttiin parantaa asukkaiden lähipalveluja ja tiedonsaantia laajan kaupungin eri puolilla. Yhteispalvelupisteisiin nimettiin yhteensä kymmenen palvelusihteeriä hoitamaan asiakkaiden palvelutehtävää. Toiminnan alussa yhteispalvelupisteet antoivat opastusta ja neuvontaa vain kaupungin omista palveluista, mutta jo 1.5.2009 alkaen mukaan tulivat Kelan ja Poliisin avustavat asiakaspalvelut. Nyt kuudesta pisteestä kolme on varsinaisia yhteispalvelupisteitä, joilla on palvelusopimukset ulkopuolisen viranomaisen kanssa. Lisäksi yhteispalvelupisteet ovat mukana sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton yhteispalvelun kehittämisprojektissa ja tekevät yhteistyötä sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa. Yhteispalvelun laajentamishankkeen johtoryhmä on suosittanut palvelusihteeri -nimikkeen tilalle palveluneuvoja -nimikettä. Kaupungin yhteispalveluhenkilöstön kuukausipalaverissa todettiin, että palveluneuvoja -nimike vastaa paremmin yhteispalvelupisteissä hoidettavaa tehtävää ja päätettiin tehdä henkilöstölautakunnalle esitys nimikkeen muuttamisesta. Henkilöstölautakunnan päätöksen mukaisesti Kouvolan kaupungin yhteispalvelupisteissä työskentelevien henkilöiden nimike muuttui palveluneuvojaksi 1.5.2010. Me palveluneuvojat jatkamme reippaina työtämme omissa pisteissämme eli kuunnellaan kuntalaista ja autetaan asiakasta!
Jaalan yhteispalvelupiste Keltakankaan yhteispalvelupiste Kouvolan yhteispalvelupiste Kuusankosken yhteispalvelupiste Valkealan yhteispalvelupiste Takaisin Tulosta sivu |
/$file/YPBanner1(Palvelu).jpg)
